Lähettiin minä, äiti, sisko ja sen perhe sekä koirat Asgeir ja Sutki päiväretkelle Auttikönkäälle. Ilma oli mitä parhain ja maisemat huikeat! Reitin alussa on heti ihan älyttömän hieno Auttiköngäs. Asgeir tunnetusti rakastaa vettä yli kaiken ja se ei näe eikä kuule silloin yhtään mitään, näinollen se on pidettävä tuommoisissa paikoissa kiinni. Äiti talutti Asgeiria ja minä menin jo edeltä kameran ja Sutkin kanssa. Yhtäkkiä huomasin että äiti oli kaatunut ja loukannut vähän itseään ja siinä samassa Asgeir pääsi irti ja kuinkas muuten kuin se oli siellä kosken reunalla kivien päällä haukkumassa ja keräämässä itseluottamusta hyppääkseen alas.

Itse menin niin pitkälle ku pääsin mutten päässy samalle kivelle ku missä Asgeir oli. Yritin huutaa ja houkutella Asgeiria takasin mutta tiesin koko ajan ettei se sieltä tule vaan hyppää ihan takuulla koskeen! Aloin mennä jo itekki paniikkiin ku tiesin mitkä on seuraukset jos se hyppää, eihän siitä voi selvitä se osuu johonki kiveen tai uppoaa kosken pyörteisiin tai väsyy vain yrittäessään uida niinkin virtaavassa vedessä.

Sitten se hyppäs!!! Olin ihan kauhuissani, nyt se kuoli päälimmäisenä mielessä! Mun rakas pieni otus hukku! Sitä ei näkyny enää missään! Yhtäkkiä se pääsi kuin pääsikin pintaan ja kaukana alhaalla näkyi pieni vaalea piste taistelemassa luonnon voimia vastaan koskessa. Pikkusenko oli avuton oli katella siinä vain kuinka toinen taistelee ja ei itse pysty mitään ku ei mitenkään päässy alas ku niin jyrkkä alasmeno ja koira ei mitenkään olisi päässyt rantaan ku se ei tajunnu mennä virran mukana tyynemmille vesille ja sitä kautta rantaan. Mie en tienny mitä tehdä ja koko retki porukka alko oleen aika paniikissa.

Sain kuin sainkin oman pääni kasaan ja lähin juokseen reittiä ereenpäin jos jostain löytäisin paikan mistä pääsisin alas ja saisin jotenki Asgeirin sinne houkuteltua. Asgeirki valu koko ajan alaspäin kun eihän se jaksanut virtaa vasten uida. Pääsin alas johonki poukamaan kivikkoon ja aloin huutamaan Asgeiria jos se sattuis jostaki kuulemaan minut. En nähny sitä pitkään aikaan, ei mitään hajua oliko se jo hukkunut, huilannut virran mukana pitemmälle vaiko päässyt jostain rantaan? Huusin ja huusin edelleen. Kunnes yhtäkkiä näin pienen vaalean uivan keskellä edelleen kosken kohdalla. Huusin niin lujaa ku lähti ja Asgeir kuuli minut. Se lähti uimaan kohti! Huusin ja tsemppasin sitä koko matkan ettei sillä vaan lopu voimat kesken. Kun se oli tarpeeksi lähellä sain sitä niskasta kiinni ja kiskastua rantaan. Voi sitä onnen tunnetta ku se oli sylissäni <3  Minun pikku taistelija oli kuin olikin ihmeen kaupalla selvinnyt <3

Seuraavaksi piti keksiä että mistä päästiin kiikkumaan takas oikealle reitille, onneksi Asgeir ei pistäny ollenkaan hanttiin niin sain nosteltua sitä aika hyvin ylös päin. HUH pelastuttu! Tästä palauduttua meidän sinnikko oli ihan valmis menemään uudestaan koskenlaskuun... hmrh...

Kyllä mie säikähin mie olin ihan sata varma että se hukkuis! Aivan kauhea painajainen! Koko ilta ja tämä päiväki on menny vähän vielä lievässä shokissa nyt vasta alkaa tajuamaan että mitä oikeasti tapahtu. Mulla on itellä käet ihan naarmuilla ja lihakset jaloissa aivan sairaan kipeenä. Huh Huh mikä reissu!

Tuosta vasemman puoleiselta kiveltä se hyppäs ja tuossa missä on toinen punanen pallero niin suurinpiirtein siinä sain se kiinni

Tässä Asgeir jo toipuneena ja valmiina uuteen laskuun...